EDESSA (aram. ja syr. Urhai/Orhāi; ar. Rohāʾ), nyk. Urfa Kaakkois-Turkissa, muinaisen Osrhoenen entinen pääkaupunki (kuva 1). Se sijaitsee kalkkikiviharjanteella, joka on muinaisen Masius-vuoren jatke Etelä-Anatolian Taurusvuoristossa, jossa Eufratin varrella Zeugmasta (nykyisen Birecikin lähistöllä) Eufratin varrella sijaitsevasta Zeugmasta Tigris-jokeen kulkeva itä-länsisuuntainen valtatie kohtasi pohjois-eteläsuuntaisen reitin, joka kulki Samosatasta (Somaysāṭ) Eufratin varrelle Carrhaen (Ḥarrān) kautta. Edessaa pitivät peräkkäin hallussaan seleukidit, parthialaiset ja roomalaiset. Esihellenistisen Urhain historiaa ei tunneta, mutta nimi on ehkä johdettu persian Ḵosrowista (Gr. Osróēs; Procopius, De Bello Persico 1.17.23-24). Urhain runsaat vesilähteet ovat saattaneet innoittaa Seleukos Nikatorin, joka perusti sinne kreikkalaisen asutuksen noin vuonna 303 eaa., nimeämään sen vanhan makedonialaisen kuninkaallisen kaupungin mukaan, jossa oli myös runsaasti vettä (Appian, Syriaca 57; Stephanus Byzantius, s.v. Edessa). Myöhemmin nimi muutettiin, luultavasti Antiokhos IV Epifaneen (175-64 eaa.) toimesta, Antiokhiaksi Callirhoen (paikallinen kalalampi) varrella, mutta hänen valtakautensa jälkeen se palautui Edessaksi ja Urhaiksi.

Se, että Antiokhos IV:n aikana Edessassa lyötiin kolikoita, viittaa jonkinasteiseen itsemääräämisoikeuteen ja merkitykseen seleukidien kaudella. Kreikkalaiset eivät kuitenkaan koskaan olleet väestön enemmistönä, mistä todistaa epiteetti ”puoliksi barbaari” (gk. mixobárbaros; Malalas, s. 418-19). Arabivaikutus oli alueella voimakasta, ja kun Seleukidien valta heikkeni 2. vuosisadan lopulla eaa., Edessasta tuli pienen valtakunnan pääkaupunki, jota hallitsi niin kutsuttu ”Abgarin dynastia”, joka oli yleensä liittoutunut parthialaisten kanssa ja jonka kulttuurivaikutus oli vahva parthialaisten keskuudessa. Plinius vanhempi (5.85) kutsui Osrhoeneen asukkaita ”arabeiksi”, ja hallitsija tunnettiin myös nimellä ”phylarch” tai ”toparch” saraseenien (Festus, 14). Rooman keisari Trajanus sai Arabicus-tittelin saapuessaan Edessaan vuonna 114 jKr. Siitä lähtien Edessa tuli yhä enemmän Rooman vaikutuspiiriin.

Rooman sisällissodissa vuosina 193-94 Edessa tuki Syyrian kuvernööriä Gaius Pescennius Nigeriä, joka teki rauhan parthialaisten kanssa ennen kuin Septimus Severus (193-211) kukisti hänet. Jossain vaiheessa vuosien 195-199 välisenä aikana Severus loi valloitetuista Eufratin ulkopuolisista alueista kaksi uutta provinssia, jotka toimivat Syyrian provinssin puskureina. Edessasta noin 70 kilometriä länsiluoteeseen sijaitsevasta Eski Hasrin raunioituneesta linnoituksesta peräisin olevan fragmentaarisen kirjoituksen mukaan se oli rakennettu ”Osrhoenen provinssin ja Abgarin valtakunnan väliin” (Wagner), mikä osoittaa, että Abgar VIII (177-212) oli säilyttänyt valtakuntansa, vaikka sen on täytynyt supistua pieneen alueeseen Edessan ympärillä. Osrhoenen valtakunta lakkautettiin lopullisesti vuonna 249 (Mikael, V/5, s. 77-78).

Kristinuskon on täytynyt vakiintua Edessaan jo ennen 2. vuosisadan loppua jKr., sillä noin vuonna 216 tapahtuneessa katastrofaalisessa tulvassa tuhoutuneiden rakennusten joukossa oli ”kirkko” (Chronicle, s. 1-2). Kaupungissa oli marttyyrejä (Guria ja Shamona ovat tunnetuimpia) Diokletianuksen vainojen aikana (284-305). Niiden loputtua kristinuskosta tuli nopeasti hallitseva uskonto Edessassa, joka oli pyhiinvaeltajien suosima pysähdyspaikka matkalla läheiseen Carrhaeen. Abgar IX (214-40) oli gnostilaisen opettajan Bardesanesin suojelija, jolla oli tärkeä rooli hovin elämässä. Manin (k. 274) kirje Edessan yhdyskunnalle, joka on siteerattu Kölnin Mani-koodeksissa, osoittaa, että myös manikealaiset olivat aktiivisia kaupungissa jo hänen elinaikanaan.

Vaikka sasanialainen Šāpūr I (240-70) saavutti suuren voiton Edessan lähistöllä vuonna 260 vangitsemalla Rooman keisari Valerianuksen, hänen kaiverruksessaan Persepoliksen lähellä sijaitsevassa Kaʿba-ye Zardoštissa kaupunkia ei mainita tuossa sotaretkessä vallattujen kaupunkien joukossa. Tämä puute ja se, että hän joutui lahjomaan tiensä Edessan varuskunnan ohi vetäytymisensä aikana, viittaavat siihen, että kaupunki joko sinnitteli häntä vastaan tai oli hänen hallinnassaan vain lyhyen aikaa. Galerius Maximianuksen voitettua persialaiset vuonna 298 Edessasta tuli uuden Osrhoenen provinssin pääkaupunki. Sen sotilaallista merkitystä korosti roomalainen maanpetturi Antoninus, joka huomautti Šāpūr II:lle (309-79) vuonna 359, että jos Edessaa ei valloiteta, hänen selustansa ei ole turvattu (Ammianus Marcellinus 18.5.7). Nisibis oli Mesopotamian limes-alueen tärkein linnoitus, mutta Edessa toimi tukikohtana, joka toimitti miehiä ja materiaalia etulinjaan. Todennäköisesti Diocletianuksen uudelleenjärjestelyn aikana vuonna 293 sinne rakennettiin valtion tehdas, josta saatiin aseita ja varusteita rajalle sijoitetuille joukoille (Malalas, s. 307; Notitia Dignitatum 11.23). Persian armeija ei koskaan testannut Edessan omaa puolustusta Šāpūr II:n valtakaudella. Mikään ei viittaa siihen, että sillä olisi ollut säännöllistä varuskuntaa, lukuun ottamatta sotilaita, jotka oli lähetetty palvelemaan maakunnan komentajan (dux Osrhoenae) esikuntaan.

Kun Rooman keisari Jovianus luovutti Nisibiksen persialaisille vuonna 363, pakolaisten, pääasiassa kristittyjen, tulva virtasi Edessaan. Heidän joukossaan oli runoilija Efraim Syyrialainen, joka auttoi perustamaan seminaarin, joka tunnettiin kansanomaisesti ”persialaisten kouluna”. Neljännen vuosisadan lopun kristologisissa kiistoissa koulu asettui Nestoriuksen puolelle, ja kun Edessan väestö omaksui yhä useammin monofysiittisen näkemyksen, se joutui lopulta muuttamaan Nisibisiin, joka oli edelleen persialaisten hallussa. Edessa kesti kiivaan piirityksen vuonna 544 (Procopius, De Bello Persico 2.26.5-2.27.46), mutta se kaatui Ḵosrow II Parvēzille (590-628, keskeytyksellä), joka pyyhkäisi Mesopotamian läpi vuonna 609 (Chronicon, s. 699). Useat johtavat monofysiitit karkotettiin Persiaan (ks. KARKOTUKSET ii). Bysantin keisari Herakleios valtasi Edessan takaisin vuonna 628 ja palautti ortodoksisuuden. Vuonna 18/639 bysanttilainen kenraali Ptolemaios luovutti kaupungin eteneville arabeille.

Joitakin vuosisatoja muslimien valloituksen jälkeen Edessassa asui huomattavan paljon kristittyjä, huolimatta piiritysten, säkkien ja ryöstöhallitsijoiden aiheuttamista vahingoista. Noin vuonna 421/1030 bysanttilaiset valtasivat kaupungin takaisin ja pitivät sitä hallussaan vuoteen 479/1086, jolloin saljuqidien Malekšāh (465-85/1072-92) valloitti sen takaisin; hän menetti sen armenialaiselle seikkailijalle muutamaa vuotta myöhemmin. Vuosina 492-538/1097-1144 kaupunki oli ristiretkeläisten Edessan läänin pääkaupunki. Vuonna 658/1260 se antautui mongoleille, ja siitä tuli yksi Il-khanidien ja Timuridien valtakuntien läntisimmistä kaupungeista. Shah Esmāʿīl I (907-30/1501-24) valloitti sen Āq Qoyunlūilta.

Urfa (1965 asukasluku 73 400) on nykyään samannimisen turkkilaisen maakunnan pääkaupunki.

Vrt. myös ABGAR.

Bibliografia:

Chronicle of Edessa, toim. I. I. Guidi et al., CSCO 1, Louvain, 1955.

Chronicon Paschale, toim. L. Dindorf, Bonn, 1832.

H. J. W. Drijvers, ”Hatra, Palmyra und Edessa”, ANRW II/8, 1978, s. 799-906.

E. Honigmann , ”al-Ruhā”, teoksessa EI2 VIII, s. 589-91.

Ioannis Malalas, Ioannis MalalaeChronographia, toim. L. Dindorf, Bonn, 1831.

E. Meyer, ”Edessa”, teoksessa Pauly-Wissowa V/2, cols. 1933-38.

Michael Syyrialainen, Chronique de Michel le Syrien, toim. J. B. Chabot, 3 vols., Pariisi 1899-1904.

J. B. Segal, Edessa the Blessed City, Oxford, 1970.

J. Wagner, ”Provincia Osrhoenae. New Archaeological Finds Illustrating the Military Organization under the Severan Dynasty”, teoksessa S. Mitchell, ed., Armies and Frontiers in Roman and Byzantine Anatolia, BAR 156, Oxford, 1983, s. 103-30.

(Samuel Lieu)

Originally Published: Joulukuu 15, 1997

Viimeisin päivitetty:
Vol. VIII, Fasc. 2, s. 174-175

.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.