OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kakkosessa kolmesta poliittisia uudelleensuuntautumisia käsittelevästä artikkelista Walter Dean Burnham tarkastelee Saksan politiikan ”täydellistä” (ja täydellisen tappavaa) kriittistä uudelleensuuntautumista ja natsien nousua vuosina 1928-1933. Hän kirjoittaa, että natsit saivat kannatuksensa enimmäkseen niiltä, jotka olivat aiemmin äänestäneet maallis-liberalistisia puolueita, ja muilta ei-äänestäjiltä. Vaikka osa katolisen keskustan ja marxilaisten puolueiden kannattajista oli periaatteessa ”immunisoitunut” natsien äänestämistä vastaan, suuren laman aiheuttama kriisi merkitsi sitä, että suuri osa muusta äänestäjäkunnasta tuki mielellään Adolf Hitlerin puoluetta.

Natsien nousuun johtanut Saksan poliittinen linjaus ja sen maailmanhistorialliset seuraukset ovat synnyttäneet valtavan kirjallisuuden. Klassinen tutkimus natsien äänestäjäkunnan koostumuksen kehittymisestä on Jürgen Falterin teos Hitlers Wähler, joka perustuu erinomaisen kattavaan tietokantaan (Statistik des Deutschen Reichs vuosilta 1920-1933) ja tehokkaaseen regressioanalyysiin. Oma panokseni tähän kirjallisuuteen – luultavasti teknisesti paras koskaan tekemäni työ – on kesällä 1972 The Journal of Interdisciplinary History -lehdessä julkaistu artikkeli. Epätoivoisella lyhykäisyydellä sen voi tiivistää seuraavasti:

Erittäin suuren stressin vallitessa esitetään demokraattisten poliittisten järjestelmien äänestäjien analyysin peruskysymys. Yksi näkökulma tähän problematiikkaan on esitetty William H. Rikerin tutkimuksessa Liberalism Against Populism. Tämän teoksen perustavanlaatuinen havainto on, että politiikassa ei ole luonnollisesti esiintyviä tasapainotiloja. Näin ollen Riker uskoi, että politiikka, ei taloustiede, on todellinen ”synkkä tiede”. (Ainakin implisiittisesti tähän näkemykseen sisältyy se, että kun stressi tarttuu äänestäjiin, he kykenevät ”menemään yli laidan” ehdotettujen populististen ratkaisujen suuntaan ongelmiinsa massoittain ja rajattomasti. Hän olisi hyvinkin voinut käyttää vuoden 1854 Massachusettsin ryntäystä kohti juuri perustettua Know-Nothing-puoluetta analyysinsä todisteena A.

Oma näkemykseni aiheesta perustuu sen tutkimiseen, missä, jos missään, stressaantuneessa äänestäjäkunnassa löytyy vastarintaa ryntäykselle.

Weimarin lopun Saksan vaalidynamiikka vuosina 1928-1932/3 kuvastaa klassisesti tartuntamallin olemassaoloa; mutta natsoituneet segmentit tulivat pääasiassa (a) sekulaariliberaalien puolueiden entisistä äänestäjistä ja porvarillisten eturyhmien pirstaleista ja (b) ihmisistä (eli ei-äänestäjistä), jotka olivat pudonneet pois ”äänestäjien puolueesta” vuosina 1920-1928. Saksan äänestäjäkunta oli tuottanut monipuoluejärjestelmän ensimmäisistä valtakunnansäätyvaaleista 1871 lähtien, eli lähes puolen vuosisadan kokemuksella ja poliittisella sosialisaatiolla jo ennen Weimarin tasavallan haaksirikkoa.

pablo

Vastarintapisteitä vuoden 1928 jälkeistä natsivallankumousta vastaan olivat toisaalta katolisen vähemmistön Zentrumin lähes totaalisen ”maailmankatsomukselliset” äänestäjät ja toisaalta marxilaisen vasemmiston kaksi kilpailevaa pirstaletta (SPD, sosialistit) ja KPD (kommunistit). On sanomattakin selvää, että vain noin puolet valtakunnan katolisista aikuisista äänesti Zentrumia, ja vain pieni osa – noin 40-50 prosenttia työväenluokan äänestäjistä – oli marxilaisten puolueiden kannattajia. Vain nämä fragmentit olivat ”tunnustautuneita” ja enemmän tai vähemmän ”immunisoituneita” natsien vetoomusten voimakkaalta vaikutukselta, kun vuoden 1928 jälkeinen suuri lama valtasi Saksan. Näiden ryhmien ulkopuolella natsit löysivät paljon kannatusta.

Eräs tilastollinen, ajasta riippuvainen laite on niin sanottu S- tai logistinen käyrä, joka on suunnilleen tämän muotoinen. Sen loivat ensimmäisen kerran Reed ja Pearl Johns Hopkinsin lääketieteellisestä tiedekunnasta noin vuonna 1920, ja se kehitettiin tartuntatilanteita varten: kun bakteeri viedään ravinneliuokseen, lisääntyminen seuraa hyvin nopeasti, kunnes liuoksen kantokyky on saavutettu. Silloin kuolema vastaa lisääntymisen lisääntymistä rajalla k.

Kuvio 1 – S- eli logistinen käyrä

Burnham Fig 1

Lähde: http://math.bu.edu/people/mak/MA565/Pearl_Reed_PNAS_1920.pdf

Weimarin tapauksessa valtiorakenne oli federalistinen, eli Landtag-vaalit pidettiin eri ajankohtina kullekin niistä Reichstag-vaalien välillä. Äänestystulokset on esitetty alla olevassa kuviossa 2. Ajanjaksot x-akselilla ovat siis vain yhden kuukauden mittaisia. Natsien tartunnan sopivuus, mitattuna prosentteina ei-tunnustuksellisista – niistä, jotka eivät äänestäneet Zentrumia tai kommunisteja – äänistä, näyttää heinäkuuhun 1932 mennessä olevan käsittämättömän lähellä toisiaan.

Kuvio 2 – Vaalien tartunta Saksassa 1928-1933

Burnham Fig 2

Jollain pienen siviiliväestöjaon aineistolla päästään niin lähelle perimmäistä ruohonjuuritason tietämystä kuin mitä tulemme todennäköisesti saamaan. Mitä tulee protestantti-katolilaisuuteen, tarkastellaan Oldenburgin osavaltiota, jonka pohjoisosa oli vuoden 1648 jälkeen vakaasti protestanttinen/luterilainen ja eteläosa yhtä vakaasti roomalaiskatolinen. Näemme, että roomalaiskatolisessa eteläosassa Zentrum voitti lähes 90 prosentin ääniosuudella. Pohjoinen taas, josta puuttui ”tunnustuksellinen” äänestäjäkimppu, äänesti suurelta osin natseja.

Kuvio 3 – Vuoden 1933 äänimäärät pohjoisen ja eteläisen Oldenburgin osavaltiossa

Burnham Kuvio 3

Palatakseni Yhdysvaltoihin vuonna 1972, Alabaman kuvernöörin George C. Wallacen kolmannen puolueen presidenttiehdokkuutta (joka sai 13,5 prosenttia äänistä), kirjoitin:

Mikäli työväenluokan ihmiset eivät imeydy poliittiseen sosialismiin ja sen mukanaan tuomaan diskreettiin maailmankatsomukseen, heillä on taipumus käyttäytyä poliittisesti kuten eurooppalainen alempi keskiluokka. Toisin sanoen heillä on eurooppalaisten pikkuporvarien tapaan taipumus tukea vasemmistoliberaaleja puolueita suhteellisen rauhallisina aikoina. Mutta heillä on myös taipumus olla poikkeuksellisen vastaanottavaisia ”radikaalin keskustan” ääriliikkeille kriisin paineen kasvaessa kovaksi…amerikkalaiset työväenluokat näyttävät potentiaalisesti kaikkein haavoittuvimmilta sille, että refleksiivinen ja autoritaarinen joukkoliike kaappaa ne kriisin paineessa (s.16,17).

Kuulostaako tutulta? Toisin kuin Weimarin Saksassa, Yhdysvalloissa poliittinen immunisaatio on yleensä liian heikko, jotta sillä olisi varaa vastustaa ääriliikkeiden tartuntoja. Tämä olisi varmasti sopusoinnussa professori Rikerin pelkojen kanssa.

Featured image credit: Bundesarchiv, N 1310 Bild-048 / CC-BY-SA 3.0 , via Wikimedia Commons

Lue kommenttikäytäntömme ennen kommentointia.

Huomautus: Tämä artikkeli antaa kirjoittajan näkemykset, eikä USApp- American Politics and Policy eikä London School of Economicsin kantaa.

Lyhennetty URL-osoite tälle viestille: http://bit.ly/29pM92s

______________________

Tekijästä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Walter Dean Burnham – University of Texas at Austin
Walter Dean Burnham on emeritusprofessori Texasin yliopistossa Austinissa. Professori Burnham tunnetaan parhaiten amerikkalaisen politiikan (erityisesti vaalipolitiikan) dynamiikkaa käsittelevästä työstään. Hänen pääpainopistealueensa ovat olleet Yhdysvaltain historian kriittisten uudelleenjärjestelyjen syyt, ominaispiirteet ja seuraukset sekä hallitsijoiden ja hallittujen välisten puolueyhteyksien hajoaminen nykyaikana. Suuri osa hänen viimeaikaisesta työstään on myös keskittynyt ”äänestysprojektiin” ja sen suhteeseen muihin amerikkalaisen politiikan muutokseen vaikuttaviin tekijöihin. Ennen kuin hän tuli Teksasiin vuonna 1988, hän toimi Ruth ja Arthur Sloanin valtio-opin professorina Massachusetts Institute of Technologyssä.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.